Väitetään, että Jurmossa olisi ollut ammoisina aikoina vahva metsä, mutta koska maa oli karua kerrotaan myös, että saaren miehet saattoivat sitoa lyhdyn lehmän häntään syksyisenä yönä, jotta se olisi nähnyt kulkea. Jos joku laiva sattui erehtymään valoista ja ajautumaan maihin, oli se Herran lahja köyhille saaristolaisille. Kenties näitä valoja sytytettiin turhan ahkeraan ja korjattiin meren viljaa joskus raskaallakin kädellä. Ainakin saaren lähistöllä sattuneet monet selittämättömät haaksirikot herättivät Kustaa Vaasan epäilyt ja hän lähetti 1500-luvulla saarelle tutkijoita, joiden raportin saatuaan käski polttaa koko saaren asujaimineen päivineen. Perimätiedon mukaan Staffasgåbbenin ja Lillstugåbbenin luona oli luola tai kivistä tehty koju, jossa muutaman saarelaisen onnistui säilyä tuholta. Tämä polttotarina selittäisi Jurmon karuuden ja mullan puutteen. Oli kuinka hyvänsä, niin Jurmo tunnetaan kuitenkin yhtenä suurena pirunpeltona, niin veden päällä kuin allakin. Jurmosta merelle päin ulottuu kahden mailin mittainen riutta, joka jatkuu veden alla ainakin saman verran muodostaen merenkulkijoille vaarallisen ansan.

Jurmossa on myös kappeli ja tiedetään, että siellä riippuvan votiivilaivan on veistänyt 1700-luvulla saarelle jäänyt merimies. Nykyisessä asussaan kappeli on ollut vuodesta 1846, mutta kappelin saarnatuoli on huomattavasti vanhempaa perua. Muita vanhoja esineitä ovat vanha puuveistos, joka esittää pyhää Annaa ja postilla, jonka kirjanpainaja Peter Hansson on painanut Turussa vuonna 1661.

7 kilometriä pitkällä Jurmon saarella, Salpausselän jatkeella, on harvinainen kasvisto ja rikas lintukanta.  Palveluista voi mainita opastuksen, palvelusataman, vuokramökit, saunan ja kioskin. Saarelle liikennöi yhteysalus Eivor .